Lost

Täällä nyt on edelleen fiilikset vähän maassa. En mä tiedä, mikä tässä nyt on se isoin ongelma, mutta jostain syystä täällä on nyt tullut itkettyä lähes joka päivä. Ja ottaen huomioon, että KOKO viime vuoden aikana itketyt itkut, voi helposti laskea kahden käden sormilla, niin on se nyt iso muutos että viikon aikana itkenyt melkee joka päivä.

Enkä mä oikeen tiedä enää mikä itkettää. Vissiin se nyt on vaan tää muutos. Mutta onhan näitä muutoksia koettu viimekin vuonna ja vielä isompia kun tämä, joten ei se nyt pitäis olla niin iso asia.

Mutta tuntuu vaan, että täällä ei mikään toimi. Miljoonista pyynnöistä huolimatta, en oo silti saanut selkeää tai edes minkäänlaista aikataulua. Meijän toinen auto meni rikki, joten mä oon ties kuinka kauan ilman autoa, koska hostiskä on aika saamaton tälläsissä asioissa.

Ja jotenkin tää fiilis ja kaikki tässä talossa on vaan niin jännä. Mä en tunne oloani tippaakaan mukavaks tässä talossa. Tottakai mä ymmärrän, että tää on normaalia alussa, eikä au pair ikinä tunne oloaan täysin kotoisaksi kotonaan, mutta silti. Täällä jotenkin se on vaa vielä erilaisempaan. En mä edellisissä perheissä oo näin kodittomaksi tuntenut oloani kuitenkaan missään vaiheessa. Ja taas palataan siihen, että kaikkea ei valitettavasti voi julkisuuteen kirjoittaa, joten en ihan täysin voi avautua täällä tästäkään asiasta.

Lisäks mulla on niin paljon aikaa olla itseni kanssa, että tuun hulluksi. Mä en oo väleissä enää mun parhaan kaverin kanssa täällä ja muutenkin mun koko muu elämä on tunnin ajomatkan päässä täältä. En mä täältä lähde niin vaan Janeten kanssa aamukahville tai töiden jälkeen DD:hen hengailemaan. Tai nää Y:tä lähes päivittäin.

Ja jotenkin mun tunteet koko aupparin työtä ja elämää kohtaan tällä hetkellä on tosi negatiiviset. Mä en kadu sitä, että jäin amerikkaan, koska Suomeen mä en halua pysyvästi, ainakaan vielä. Mutta mä ehkä kadun extendaamista. Mun ois pitänyt miettiä tarkemmin, että mitä muita vaihtoehtoja olisi. Ja ois pitänyt miettiä toisemman kerran tätä perhettä. Ehkä tää oli vaan liian iso pala haukattavaksi, olin vaan niin innoissani, että löyty perhe läheltä.

Nyt ongelma on se. Että jos ei tilanne tässä perheessä parane ja joudun rematchiin, niin mä HALUAN perheen tästä läheltä. Mä en SUOSTU lähtemään mihinkään kauas. Joten todennäköisesti koittaisi paluu Suomeen. Muuten ihan jees vaihtoehto, mutta mä en halua sinne pysyvästi ja palaaminen amerikkaan ei olisikaan sen jälkeen niin helppoa. Jos mä keskeytän mun auppari uran, mä rikon viisumin sääntöjä ja mut vähän niinkuin väkisin poistetaan maasta. Joten minkäänlaisen opiskelu tai työviisumin yms. saaminen ois todella hankalaa. Todennäköisesti vaikuttais myös siihen, että saanko oleskelulupaa vaikka menisin naimisiin. No tän todellisuuttahan mä en tiedä, mutta näin meille pelotellaan. Jos vuoden keskeyttää niin jatkossa viisumin saanti vaikeutuu huomattavasti.

Lisäks mä en jostain syystä viimesen puolen vuoden aikana ole edes matkustanut. Se au pair elämän suola, on jäänyt multa kokonaan pois. Ekan puol vuotta, mä olin koko ajan menossa ja näin tosi paljon. Nyt viimesen puolen vuoden aikana, mä oon käynyt Montrealissa. Siinä se. Ja sekin oli öö lokakuussa? En edes muista koska oon ollut viimeksi nykissä (lukuunottamatta opiskeluviikonloppua).

Nykyään ainoa hetki kun mä oon oikeesti onnellinen täällä, on kun mä nään Y:n ja pääsen käpertyy sen kainaloon. Mutta valitettavasti, kun se on täällä nykyään ainoa ihminen jolle voin puhua ihan KAIKESTA, joutuu se jatkuvasti kuuntelemaan mun huolia. Tänäänkin koko ajomatkan kotiin itkin sille siitä, miten hukassa oon ja miten en vaan halua tulla takas "kotiin".

Mutta ei kai tässä nyt auta muun, kun koittaa vaan muuttaa omaa asenetta ja "make best of it". Täytyy ottaa yhteyttä mun alueen auppareihin ja alkaa luomaan tännekin jonkinmoista tukiverkkoa. Löytää täältä ne aamukahvi ja ilta DD kamut. Potkia hostiskää perseelle ja vaikka rustata ite aikataulu ittelleni (LCC sano, että jos ei muu auta niin mun pitää ottaa ohjat käsiin aikataulun kanssa). Hommata salijäsenyys ja alkaa oikeesti käymään siellä, nyt kun tätä vapaa-aikaakin on niin paljon. Ja tehdä lista matkustuspaikoista ja oikeesti alkaa käymään niissä. Joku päivä retki Philadelphiaan ei olis edes kallis juttu ja ihan helppo järjestää. Tollaset pikku asiat vapaa-ajalla, saa arjen luistamaan paljon paremmin.

Toivon todella, että tää tästä paranis. Pitäkää peukkuja <3