Eilinen ilta ei nyt sitten mennyt ihan kuin elokuvissa. Tosiaan hostiskä sanoi olevansa 10 aikaa kotona, mutta eipä näkynyt. 11 aikaa se kävi nopeasti kotona, mutta ei edes tullut sanomaan mulle mitään vaan katosi hyvin nopeasti taas ja laitto vaan viestin "pojat saa valvoa keskiyöhön asti, olen kotona ennen sitä ja laitan ne nukkumaan".
No keskiyö tuli ja ei näkynyt. Ite olin aivan loppu. Aivan mielettömän väsynyt. Kuitenkin tosi pitkä ja tunteikas viikko ja etenkin päivä takana. Kävin pojille sanomassa, josko ne menis huoneeseensa mutta ei kuunnellut. Halusivat vaan ruokaa.
Koitin hostiskälle soittaa ja kysyä, mitä tekisin ja saako pojat olla vielä hereillä mutta ei vastausta. Annoin pojille sitten ruokaa ja pyysin nätisti, josko menisivät ruoan jälkeen huoneeseen. Ei vastausta ja jatkoivat leikkejään.
Olin aivan loppu. Y pääsi töistä joskus 1 aikaa ja skypetti mulle. Heti kun mä sen skypessä näin niin kaikki patoutuneet tunteet tuli vaa esille ja aloin itkemään. Ja itkin ja itkin ja itkin. Olin niin väsynyt. Niin mielettömän väsynyt. Olin väsynyt ja vihainen. Et nyt vissii pistä uutta aupparia vastuuseen ekana päivänä lapsista ja niiden kaverista ilman mitään perehdytystä ja sitte et viitsi edes vastata puhelimeen.
Lopulta siltä sitte tuli viesti, että kuhan pojat on huoneessaan niin ne saa siellä jutella. Kävin poikia pyytämässä vielä kerran siirtymään huoneeseesa ja lopulta ne kuunteli.
Olin niin loppu, että laitoin hostiskälle viestillä, että saanko ite alkaa myös nukkumaan. Ja sanoin myös että mulla on ollut aika pitkä viikko takana ja oon pahoillani, mutta en edes sais olla töissä enää sillä 45 tuntia tullut täyteen jo edellisessä perheessä, en vaan halunnut sanoa aikaisemmin mitään, koska luulin että oot poissa vaan muutaman tunnin.
Siltä tuli sitte vaa vastaus, että joo mee vaa nukkumaan ja nuku niin pitkään kun haluat...
Nyt nukuin sitte tänne 11 asti ja taidan olla kotona kaksin tytön kanssa. Ainakin eilen oli puhetta, että isä ja poika lähtee 930 johonkin ja on poissa melkeen koko päivän.
Askeleita ainakin ylhäältä kuuluu, eli joku on kotona. Raahaudun kohta yläkertaan hakemaan aamupalaa ja kurkkaamaan onko tää tyttö totta vai tarua. Vieläkään en oo siis vilaustakaan hänestä nähnyt.
Saa nyt nähdä mitä tästä tulee. Eka ilta ei ainakaan alkanut ihan niin, kuin olisin toivonut. Ja nytkin oon vähän niinkun vankina täällä kotona, sillä enhän mä tätä aluetta tunne, mulla ei oo navigaattoria tai puhelinta ja en oo ikinä ajanut tota autoa. Eli eipä tästä kamalasti mihinkään lähdetä... Noo, eiköhän tää tästä... Toivokaamme.
No keskiyö tuli ja ei näkynyt. Ite olin aivan loppu. Aivan mielettömän väsynyt. Kuitenkin tosi pitkä ja tunteikas viikko ja etenkin päivä takana. Kävin pojille sanomassa, josko ne menis huoneeseensa mutta ei kuunnellut. Halusivat vaan ruokaa.
Koitin hostiskälle soittaa ja kysyä, mitä tekisin ja saako pojat olla vielä hereillä mutta ei vastausta. Annoin pojille sitten ruokaa ja pyysin nätisti, josko menisivät ruoan jälkeen huoneeseen. Ei vastausta ja jatkoivat leikkejään.
Olin aivan loppu. Y pääsi töistä joskus 1 aikaa ja skypetti mulle. Heti kun mä sen skypessä näin niin kaikki patoutuneet tunteet tuli vaa esille ja aloin itkemään. Ja itkin ja itkin ja itkin. Olin niin väsynyt. Niin mielettömän väsynyt. Olin väsynyt ja vihainen. Et nyt vissii pistä uutta aupparia vastuuseen ekana päivänä lapsista ja niiden kaverista ilman mitään perehdytystä ja sitte et viitsi edes vastata puhelimeen.
Lopulta siltä sitte tuli viesti, että kuhan pojat on huoneessaan niin ne saa siellä jutella. Kävin poikia pyytämässä vielä kerran siirtymään huoneeseesa ja lopulta ne kuunteli.
Olin niin loppu, että laitoin hostiskälle viestillä, että saanko ite alkaa myös nukkumaan. Ja sanoin myös että mulla on ollut aika pitkä viikko takana ja oon pahoillani, mutta en edes sais olla töissä enää sillä 45 tuntia tullut täyteen jo edellisessä perheessä, en vaan halunnut sanoa aikaisemmin mitään, koska luulin että oot poissa vaan muutaman tunnin.
Siltä tuli sitte vaa vastaus, että joo mee vaa nukkumaan ja nuku niin pitkään kun haluat...
Nyt nukuin sitte tänne 11 asti ja taidan olla kotona kaksin tytön kanssa. Ainakin eilen oli puhetta, että isä ja poika lähtee 930 johonkin ja on poissa melkeen koko päivän.
Askeleita ainakin ylhäältä kuuluu, eli joku on kotona. Raahaudun kohta yläkertaan hakemaan aamupalaa ja kurkkaamaan onko tää tyttö totta vai tarua. Vieläkään en oo siis vilaustakaan hänestä nähnyt.
Saa nyt nähdä mitä tästä tulee. Eka ilta ei ainakaan alkanut ihan niin, kuin olisin toivonut. Ja nytkin oon vähän niinkun vankina täällä kotona, sillä enhän mä tätä aluetta tunne, mulla ei oo navigaattoria tai puhelinta ja en oo ikinä ajanut tota autoa. Eli eipä tästä kamalasti mihinkään lähdetä... Noo, eiköhän tää tästä... Toivokaamme.
Oot kyllä vahva nainen kun tollasta jaksat :D! Ja eiks se ollu sillain että tällä nykysellä perheellä ei ollut aikasemmin ollu aupairia? Eli jos näin oli niin pistäisin tuon "mokan" sen uutuuden piikkiin, kyllä ne selviää kun vaa juttelee
VastaaPoistaHaha noo mä jaksan vielä uskoa, että tää iloksi muuttuu! Koska tosiaan joo, oon eka auppari täällä ni on ihan uutta kaikille kaikki. Ja ei se edellisessäkää perheessä täydellistä ollu, mutta sitte ku pääsee rutiiniin kiinni ja saa auton käyttöön ni tää kaikki on taas sen arvosta :D Vapaa-aika kunniaan!!
Poista