Yksi puhelu perheen kanssa. Yksi puhelu nykyisen Au Pairin kanssa. Yksi kysymys. Yksi vastaus. Ei.
Tää koko prosessi on KAMALA sanon vaan sen!! Siis tossa perheessä ei oo mitään vikaa. Ei mitään. Ja tänään kun puhuin yli puol tuntii niiden nykyisen aupparin kanssa ja vähän sen 9 vuotiaan pojankin kanssa ni siis niistä sai tosi hyvän kuvan ja sen näkee miten niiden nykynen auppari tykkää siellä olla. Mutta mä en vaan voi ignoorata sitä epämielyttävää tunnetta vatsassa, joka sanoo että ei.
Mä olin eilen vahtimas pitkästä aikaa mun ihania lapsosiani. Ne on 4 vuotias tyttö ja 6 vuotias poika. Siinä niiden kanssa ollessa ja ne nähdessä ni tuli niin vahvasti sellanen olo, että tätä mä haluan. Mä haluan olla nuorten lapsien kanssa. Mä tiedän, että se on vaikeempaa mutta silti. Se on sitä mitä mä haluan mun Au Pair vuodeltani. Olla nuorien lapsien kanssa.
Sen takia mun sydän särky ku sain viestin jenkeistä että tää nykyinen match haluaisi mut niiden Au Pairiksi. Tunti ihan hirveeltä kieltäytyä. Ja mä pelkään, että kadun sitä vielä vaikka nyt onkin tietyllä tapaa helpottunut olo ja tiedän että tein oikean päätöksen. Mut perjaatteessa oon nyt sanonut ei täysin hyvälle perheelle. Mutta mun intuitio vaan sanoo vahvasti, että haluan perheeseen missä on nuorempia lapsia... Tuntuu kurjalta... Mutta ehkä se mun perhe vielä löytyy... Toivotaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti