Kolme kuukautta!

Mulla tuli tänään täyteen 3 kuukautta jenkeissä. Yleensä aina sanotaan, että tää 3 kuukauden rajapyykki on osalle se vaikein vaihe. "Honeymoon stage" on ohi, mikään ei tunnu enää uudelta ja ihmeelliseltä mutta silti ei vielä ihan tunne oloaan täysin kotoisaksi. Tästä syystä monelle iskee pahin koti-ikävä näillä paikkeilla.

Mulla on vähän eri tilanne sen takia, että mun vuosi alkoi vähän niinkun "uudelleen" rematchin takia. Piti taas sopeutua uuteen perheeseen, lapsiin, sääntöihin, kaupunkiin, autoon yms. Kaikki piti luoda lähes alusta uudelleen. Toki täällä mulla oli erona se, että mulla oli Essi täällä odottamassa muo, eli tiesin edes jonkun.

Kuitenkin jenkki kulttuuri, au pairin työ ja muiden nurkissa asuminen on sitä samaa edelleen. Ja kyllä sen on tässä huomannut, että etenkin tämä muiden nurkissa asuminen on alkanut ärsyttää päivä päivältä enemmän. Kuitenkin 2,5 vuotta kun sitä on omillaan asunut, niin onhan se iso muutos muuttaa jonkun toisen kotiin. Mikään ei oo sun omaa ja kaikkeen pitää kysyä lupa ja ilmoittaa omista menemisistään yms. Sun huone ei oo sun huone. Ei varsinaisesti. Munkin hostit käy mun huoneessa kysymättä jatkuvasti (täällä on 1 kaappi täynnä niiden tavaraa). Onhan siinä totuttelemista, mutta enköhän mä sopeudu tähänkin pian.

Mulla edelleen koti-ikävä on pysynyt paljon hillitympänä, mitä mä kuvittelin. Tottakai välillä tulee koti-ikävä ja mummon kuolema aiheutti vähän enemmän huonoja fiiliksiä. Mutta kuitenkaan missään vaiheessa ei ole tullut sellaista "mitä mä täällä teen, haluan kotiin NYT" fiilistä.

Mulla tuli tänään myös täyteen 4 viikkoa tässä perheessä. Se tuntuu jotenkin ihan uskomattomalta. Musta tuntuu, että siitä hetkestä kun hyvästelin äidin ja iskän helsinki-vantaan lentokentällä on ikuisuus, mutta siitä hetkestä, kun hyvästelin Matt:in Wilmingtonin juna-asemalla on vaa pari päivää. Nää neljä viikkoa on mennyt ihan hujauksessa! Siis ihan hullua miten nopeasti ne on mennyt!

Toisaalta sitä toivoo, että tää loppu aika menis yhtä nopeasti ja olisin pian takaisin Suomessa rakkaiden luona. Mutta toisaalta sitä kauhistuttaa ajatus, että ehtiikö sitä nähdä ja kokea tarpeeksi, kun aika menee niin nopeasti. Enemmän mä onneks kauhistelen jälkimmäistä, kun toivon ensimmäistä :)

Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä mulla on tosi hyvät fiilikset. Tyttöjen kanssa menee hyvin ja viikonloppuna valloitetaan Niagara Fallssit! ;)

Nää 3 kuukautta on antanut mulle paljon. Lisäks oon saanut täältä jo nyt ihania kavereita ja varmasti tuun saamaan vielä monta lisää! En jaksa odottaa, että nään mitä mun vikoilla 9 kuukaudella on tarjottavaa! <3